Soka Gakkai International (SGI) on buddhalainen järjestö, jolla on yli 12 miljoonaa jäsentä ympäri maailmaa. SGI:n jäsenet yhdistävät buddhalaisen harjoituksen normaaliin arkielämäänsä noudattaen Japanissa 1200-luvulla eläneen buddhalaisen munkin, Nichiren Daishoninin, Lootus-sutraan perustuvia opetuksia.
Suomessa SGI on toiminut 1970-luvulta lähtien. Soka Gakkai International Suomi on nykyisin rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, jolla on toimintaa pääkaupunkiseudun lisäksi yli kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Järjestöllä on Suomessa yli 160 jäsentä.
SGI:n jäsenet toimivat oman yhteiskuntansa vastuuntuntoisina kansalaisina ja pyrkivät luomaan arvoa kaikissa olosuhteissa sekä lisäämään ihmisten hyvinvointia. Rauhan, kulttuurin ja kasvatuksen edistäminen on keskeisessä roolissa SGI:n toiminnassa. Jäsenten tekemä harjoitus tähtää jatkuvaan, sisäiseen muutosprosessiin ja oman potentiaalin kehittämiseen itsen ja muiden onnellisuuden hyväksi. Tätä kutsutaan myös ”inhimilliseksi vallankumoukseksi”. Aivan kuten kaunis ja puhdas lootuksen kukka kukkii mutaisessa lammessa, kaikki ihmiset voivat tuoda esiin ”buddhaluonteensa” millaisissa olosuhteissa hyvänsä. Buddhaluonne on korkein mahdollinen elämänolotila, ja se ilmenee sisäisinä rohkeuden, viisauden ja myötätunnon voimavaroina, niin että ihminen pystyy voittamaan minkä tahansa haasteen ja elämään onnellista ja täyttymyksellistä elämää.
Lisää kansainvälisestä toiminnasta
Lisätietoa: www.sgi.org

SGI:n puheenjohtaja Daisaku Ikeda julkaisee joka vuosi rauhanehdotuksen, jossa tutkitaan buddhalaisen filosofian ydinajatusten ja niiden erilaisten haasteiden välistä suhdetta, joita globaali yhteiskunta kohtaa pyrkiessään turvaamaan rauhan ja ihmisten turvallisuuden.
SGI Quartelry lehti painottaa rauhaan, kasvatukseen ja kulttuuriin perustuvia aloitteita ja näkökulmia. Pyrkimyksenä on tuoda keskusteltavista asioista esiin laaja kansainvälinen näkemys.